Savupirttien kansaa

Aikuisopiskelu on äärimmäisen mielenkiintoista ja palkitsevaa. Nykyajan  näyttötutkintoperusteiset ammattitutkinnot mahdollistavat opiskelun työn ohessa, varsin helpoin järjestelyin. Itse opiskelen parhaillaan kolmatta ammattitutkintoa päivätyön rinnalla, aiheena matkailu ja paikkana Perho liiketalousopisto. Aikaisemmat ovat olleet liikunnan ohjelmapalveluiden ammattitutkinto Vierumäen Urheiluopistossa ja erä- ja luonto-oppaan tutkinto Hyria Koulutuksen opiskelijana. Suosittelen kaikille!

Pre

Matkailuopinnot veivät tällä kertaa Helsingin keskustaan tutustumaan kahteen suosittuun kohteeseen, Kansallismuseoon ja Musiikkitaloon. Tiedossa oli siis jälleen mielenkiintoinen kouluilta. Molemmissa paikoissa ryhmällemme oli varattu opas, joten itse kohteen lisäksi tarkoitus oli seurata ja analysoida oppaan toimintaa; ammattitaitoa ja sosiaalista kanssakäymistä.

Ennakko-odotukset olivat itselläni Kansallismuseon puolella. Suomen historia kiinnostaa, mutta edellisestä käynnistä on aivan liian kauan. Museoissa käyn yleensäkin todella harvoin enkä koskaan opastetuilla kierroksilla. Edellinen museokäyntini taisi olla Inarissa oleva Siida ja siitäkin on jo useampi vuosi. Kansallismuseoon lupaan mennä pikapuoliin uudestaan pidemmän kaavan mukaan, nyt tarjolla oleva kolmevarttinen riittäisi vasta teaseriksi.

Kansallismuseon torni on remontin vuoksi huputettu. Museon ulkopuolella on kerrottu rakennuksen historiaa.

Musiikkitalossa en ollut käynyt koskaan ennen tätä opiskeluvierailua. Talossa esitettävä taidemuoto ei minua juurikaan kiinnosta enkä ole ajatellutkaan, että talossa voisi vierailla ilman konserttielämystä. Toki klassisessa musiikissa on muutamia hienoja yksittäisiä sävellyksiä, mutta livenä en jaksaisi koko keikkaa katsoa. Olen aiemmin työskennellyt joitain vuosia YLEssä ja sen verran siitä ajasta Ylen Ykkösessä, että klassista musiikkia tuli saatua yliannostus vuosikymmeniksi. Akustista Kotiteollisuutta voisin kyllä mennä mestoille tsiigaamaan. Musiikkitalossa minua äänialalla työskennelleenä kiinnosti ennakkoon konserttisalin akustiikka ja Sibelius-akatemian äänitysstudio.

Musiikkitalon aulan roll-uppeja.

Kansallismuseo

Kansallismuseossa meillä oli oppaana nuori arkeologian ja yleisen historian opiskelija. Hän alusti kierroksen tyylikkäästi ja oli selvästi suunnitellut huolellisesti tulevan kolmen vartin kierroksen. Tuossa ajassa museosta ehtisi näkemään vain pienen osan, joten aika tulisi käyttää hyödyllisesti.

Opas oli valinnut muutaman kohteen, jossa hän kertoi hieman laajemmin kulloinkin tarkasteltavana olevasta esineistöstä, siihen liittyvästä aikakaudesta ja sen ajan elämästä yleensä. Hän osasi kertoa kiinnostavasti myös niistä kohteista, jotka eivät ennakkoon itseäni kiinnostaneet ja joita en omalla museokierroksella olisi pysähtynyt tarkastelemaan. Tämä on mielestäni yksi hyvän oppaan ominaisuus. Opas käytti hyvää ja rikasta suomea ja kerronta oli sujuvaa. Hän selvästi nauttii työstään ja on kiinnostunut maamme historiasta sekä hyvästä ja ammattimaisesta asiakaspalvelusta.

Kansallismuseon aulan katossa on Akseli Gallen-Kallelan vaikuttavia teoksia.

Fingerporin juurilla – sarjakuvaa keskiajalta

Keskiajan karttaan on päässyt jo Hollola.

Lyly, kalhu, sauva ja luistimet. Kalhun pohjassa poronjalkataljaa. Niin, ja luistimen nimi tulee siitä, että ne on valmistettu luusta.

Entisajan laukkumuotia ja sisustustyyliä, voittaa mennentullen vuiskat ja ikeat ja muut turhuudet.

Hieno ja mielenkiintoinen huone: Venäjän keisareita, keisarinnoja ja oppaan kivaa tarinaa hallitsijoiden naimakaupoista.

Grönlanninhylkeen kaunis hampaaton hymy. Ei oo amalgaamia kakkospinnalla.

“Savupirttien kansaa“, ehkäpä kierroksen mielenkiintoisin osa. Pääsimme vierailemaan yli sata vuotta vanhassa savupirtissä, jonne pääsee vain murto-osa museon vieraista. Pirtissä saimme tuntuman siitä, miten eri sukupolvet ovat eläneet samoissa pienissä tiloissa savun keskellä. Sovussa…tai jotain. Hyvä siinä on Katan kirjoittaa pirttipöydän ääressä runoja. Pirtissä kuultiin, että lautanen on pieni lauta, josta ammennetaan apetta ääntä kohti.

Kansallismuseon erikoisnäyttelyssä oli esineitä ja taidetta renessanssin aikakaudelta. Kuvan maalaus on 1520-luvulta. Näyttely on museossa vielä vähän aikaa ja tuskin tulee uudestaan seuraavaan sataan vuoteen. 

Musiikkitalo

Kolme varttia Kansallismuseossa kului nopeasti. Siirryimme Manskun yli Musiikkitaloon, jossa oppaana toimi henkilö, joka on työskennellyt talossa sen valmistumisesta saakka vuodesta 2011.

Musiikkitalo go-go

Musiikkitalo on moderni ja avara. Gaia-niminen taideteos hallitsee aulatiloja…mitä teos esittää, on jokaisen itsensä päätettävissä. Enivei, teos on liian erikoinen hipille, joka diggailee Albert Edelfeltin tauluja. Musiikkitalon käytävät ovat avarat ja kaikki tilat on suunniteltu myös liikuntarajoitteisille.

Opas kertoo Gaiasta, aulatilaa hallitsevasta teoksesta.

Musiikkitalon tilat ovat modernit ja avarat. Materiaalit ja sävyt ovat hillityn tyylikkäitä.

RSO treenasi perjantain keikkaa varten.

Suuressa konserttisalissa oli RSO:n harjoitukset, joten me emme päässeet tutustumaan tuohon talon mielenkiintoisimpaan tilaan. Emme vierailleet muissakaan konserttisaleissa tai Sibelius-akatemian tiloissa, joten Musiikkitalosta jäi vaisu kuva. Opas kertoi asioita, jotka saa helposti selville googlettamalla: vuosilukuja, vierailijoiden määriä, lippujen hintoja ja muuta itselleni toisarvoista. Suuri osa ajasta meni istuessa suuressa lämpiössä. Tämän ajan olisimme hyvin voineet käyttää vierailemalla tiloissa, joissa ei ollut tapahtumia. Musiikkitalo on tehty musiikkia varten ja jokaiseen vierailuun soisi kuuluvan musiikkia tavalla tai toisella.

Musiikkia emme kuulleet, mutta sen sijaan Henri lausui ryhmälle kansalaistorilla Aaro Hellaakosken runon Hauen laulu.

RSO harjoitteli saman viikon perjantain konserttiin, joka tuli suorana lähetyksenä YLE Teemalta. Yleisestä mielenkiinnosta katselin konserttia puolisen tuntia orkesterin soittaessa…hetkinen…Hannu Lintun johdolla Mendelssohnin Uskonpuhdistus-sinfonian. Täytyy myöntää, että konserttisalina Musiikkitalo näyttää telkkarissa oikein tyylikkäältä; orkesteri soittaa keskellä alhaalla ja suuri yleisö nauttii pianopianissimoista ja fortefortissimoista orkesterin ympärillä. Akustiikan haluaisin kyllä kuulla livenä, musana vaikkapa aikoinaan Merilinja-sarjan tunnarina ollut Adagio Aram Hatšaturjanin baletista Spartacus. Tai sit jotain Sibbee.

Post

Kansallismuseon opas tiesi, mistä puhui ja esitti asiansa mielenkiintoisella tavalla. Puhe oli sujuvaa ja kontakti yleisöön hyvä. Musiikkitalon opas teki parhaansa, mikä sinä iltana pystyi; taiteellisiin tiloihin ei päästy ja esitys oli luentomainen eikä juurikaan sisältänyt taidepiirien salattuja tarinoita…

Summa summarum, molemmat paikat jäivät kaivelemaan. Kansallismuseo voisi olla seuraava Hipin ja Ulkoholistin benchmarkkauskohde ja kyllä tuo Musiikkitalokin olisi hyvä kokea musiikin avulla.

Soittakaa Paranoid!